Hiihtoratsastuskilpailu 27.1.

vauhdissa Millenium Rose, selässä Henna Kaskinen ja suksilla Nelli Muurinen
Niittykorven Napoleon, selässä Suvi Ketola ja suksilla Tinja Halkola
Sami Haapasen taidonnäyte toiselta hyppyriltä

Tampereen Ratsastuskeskukseen virtasi sunnuntaina 27.1.2013 aamukymmenen jälkeen eriskummallista hevosväkeä: näkyi monoja, lasketteluvarusteita ja useampi kantoi autoista ulos suksia.
Mistä oikein oli kyse? No tietystikin talven kuninkuuslajista, hiihtoratsastuksesta!
Jättimäiselle ulkokentälle (75x120m) oli aurattu viiden metrin levyinen, ovaalin muotoinen hiihtorata, jossa oli erilaisia esteitä sekä ratsukolle että hiihtäjälle. Mm. puomikujia ja pujottelua koko valjakoille, hyppyreitä ja olkinen hidastuseste hiihtäjälle sekä kavalettiesteet ratsukolle.

Luokkia oli kaksi; ensimmäinen pikkuponeille (säkäkorkeus enintään 140cm) ja toinen isoille poneille ja hevosille. Mukaan oli ilmoittautunut 23 rohkeaa valjakkoa, joista viisi oli pikkuponivaljakoita.

Luokkien arvosteluna oli aika-arvostelu; suoritusaika alkoi hevosen ylittäessä lähtölinjan ja päättyi kun hiihtäjä ylitti maalilinjan. Lisäsekunteja (5sek) jaettiin esteen puomin pudottamisesta tai pujottelukeilojen kaatamisesta.
Kilpailun sääntöjen mukaan kaikki valjakot suorittivat ensin yhden kierroksen radalla ja toiselle kierrokselle jatkoivat nopeimmat ratsukot.

Kaikki kilpailuun osallistuneet valjakot (niin pikkuponit kuin hevosetkin) voitiin palkita punavalkoisella ruusukkeella ensimmäisen kierroksen jälkeen, sillä kaikki saapuivat maaliin ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Pikkuponiluokan toiselle kierrokselle otettiin kolme valjakkoa. Tämän uusinnan selvitti ylivoimaisesti nopeimmin, yli 15 sekunnin kaulalla, myös perusradalla pohja-ajan pöytään lyönyt kirjava Romeo IX, ratsastajanaan Sara Jokinen (KaRa) ja suksillaan Susanne Hanweg. Toisesta sijasta käytiin sen sijaan kova kamppailu: Niittykorven Napoleon (Suvi Ketola, Tinja Hakala) venyttivät eron Juntti-poniin (ratsastaja Ines Hakasaari ja suksilla Minttu Martikainen) lopulta kahteen sekuntiin.

Suloisten pikkuponien jälkeen areenalle päästettiin sitten isot ponit ja hevoset, jotka laittoivatkin parastaan ja vauhti oli huimaavaa! Ilahduttavaa oli myös nähdä, että mukana oli normaaliin ratsastuskilpailuun verrattuna huomattavasti enemmän poikia ja miehiä! Muutama kilpailija tunnustikin houkutelleensa poikaystävänsä parikseen.
Toiselle kierrokselle otettiin viisi nopeinta ensimmäiseltä kierrokselta, ja heti muutaman sekunnin päässä olisi ollut jo seitsemän valjakkoa lisää eli kilpailu oli tiukka jo tässä vaiheessa.
Tässä luokassa pakka menikin sekaisin kun tuloslistaa vertasi ensimmäiseen kierrokseen. Voittoon kirivät sekunnin erolla Tallitiimiä edustaneet Katri Koskinen ja Jarno Saarinen, joiden ratsu Nil suoritti uusinnan hurjaan aikaan 33,78. Sekunnin perässä eli ajalla 34,97 seurasi Piroga, ratsastajanaan Hanna Mäkelä (TAVA) ja hiihtäjänään Noora Mäkelä. Kolmanneksi kiisi TRS:n oma valjakko, suomenhevonen Suskan Poju ratsastajanaan Karoliina Kovanen ja hiihtäjänä (tai oikeammin lautailijana) Sami Haapanen ajalla 38,01. Neljänneksi ajalla 40,28 sijoittui Millenium Rose ratsastajanaan Henna Kaskinen ja hiihtäjänä Nelli Muurinen. Nelli ahkeroi hiihtäjänä myös toisen uusintaradan, tällä kertaa ratsukon Juuso Hämeenniemi ja Pikaso kanssa ja sijoittui viidenneksi.

Kilpailun tuomarina toimi Moona Repo, jonka mukaan "Kilpailu oli erittäin hauska ja mielenkiintoinen, ja muutama vauhdikas ja ilmava pukkikin nähtiin. Yksikään ratsastaja ei kuitenkaan pudonnut kyydistä ja lähes kaikki hiihtäjätkin pysyivät suksilla. Pääasia oli, että kaikki matkaan lähteneet ratsukot pääsivät turvallisesti maaliin."

Kisapäivä sujui hienoisesta ilman harmaudesta huolimatta erinomaisesti; pakkanen pysyi aisoissa ollen noin viisi astetta ja buffetista pääsi hakemaan lämmikettä kuuman mehun, kahvin ja uunituoreen pullan tai vaikka grillimakkaran muodossa.
Palkintojenjaoissa ja verryttelyssä näkyi iloisia ilmeitä ja yleisössä kiiteltiin lajin vauhdikkuutta ja helppoa seurattavuutta.
Ehkäpä näistä kilpailuista saadaan uusi perinne Tampereelle?

Sään, lumitilanteen ja mahdollisuuksien mukaan saattaa olla, että Tampereella kilpaillaan hiihtoratsastuksessa vielä toisenkin kerran tänä talvena. Nyt siis kaikki harjoittelemaan!
Palautetta ja toiveita voit jättää täällä.
Seuraavana ohjelmistossa ovat kuitenkin Horze KaamosCupin finaalit eli seuraestekilpailu sunnuntaina 10.2. Kutsu löytyy seuraKIPAsta.

Paikalla oli myös valokuvaaja Mirella Ruotsalainen. Häneltä voi tiedustella kuvia.
Tämänkin tiedotteen kuvat ovat Mirellan ottamia, suurkiitos!

 Tervetuloa Tampereen Ratsastusseuran järjestämään hiihtoratsastuskilpailuun

Tampereen Ratsastuskeskuksessa sunnuntaina 27.1.2013 alkaen klo 11:00.

Luokka 1, avoin pikkuponeille (sk. max 140cm)
Luokka 2, avoin isoille poneille ja hevosille

ERITYISMÄÄRÄYKSET

1. Ilmoittautumiset 21.1.2013 mennessä TRS:n nettisivuilla olevalla lomakkeella. Mukaan otetaan max. 40 ensimmäistä ilmoittautunutta. Sama hevonen saa osallistua kaksi (2) kertaa, kilpailija myös kaksi kertaa joko ratsastajana ja/tai hiihtäjänä. Ei jälki-ilmoittautumista. Peruutuspaikkoja voi tiedustella la 26.1. klo 16-18 p. 050-5638336

2. Lähtömaksut TRS:n jäseniltä 15€, muilta 20€ / valjakko, maksetaan viimeistään puolta tuntia ennen luokan alkua kansliaan TASARAHALLA.

3. Kaikki hyväksytyn suorituksen tehneet palkitaan punavalkoisella ruusukkeella. Finaaleissa palkintona molemmissa luokissa on hienot esinepalkinnot

4. Ratsastajan tulee kuulua ratsastusseuraan tai hänellä tulee olla Green Card. Kilpailijat kilpailevat omalla vastuulla. Kilpailijoita ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Sekä ratsastajalla että hiihtäjällä on kypäräpakko. Hiihtäjä saa käyttää valitsemiaan suksia tai lumilautaa. Pulkat ym. kielletty. Turvaliivin ja suojalasien käyttöä suositellaan. Hevosella tulee olla turvalliset ja asianmukaiset hiihtovaljaat ja hiihtäjän käteen tulevien liinojen tulee olla riittävän pitkät.

5. Kilpailupaikkana toimii Tampereen Ratsastusseuran iso ulkokenttä

7. Kilpailupaikalla toimii pienimuotoinen puffetti.

8. Kilpailuilla on säävaraus (pakkasraja -20 astetta).

9. Lähtölistat ja kilpailijatiedote nähtävillä viimeistään perjantaina 25.1. TRS:n nettisivuilla

11. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Molempien luokkien osallistujat pääsevät tutustumaan rataan ennen kilpailun alkua, alkaen klo 10:30.
Tarkemmat ohjeet kilpailijatiedotteessa.


SÄÄNNÖT:

Rata on ovaalin muotoinen ja sillä suoritetaan yksi kierros. Radalla on valjakolle erilaisia esteitä, pujottelua ja hyppyreitä. Luokan 1 estekorkeus n. 30cm, luokan 2 50cm.
Ensimmäisellä kierroksella kaikki maaliin tulleet valjakot palkitaan punavalkoisella ruusukkeella. Luokasta 1 kolme (3) ja luokasta 2 viisi (5) nopeinta jatkaa finaalikierrokselle, jossa suoritetaan sama rata uudelleen. Nopein valjakko voittaa.

Ratsastajan tervehdittyä tuomari antaa lähtömerkin. Suorituksen aika alkaa hevosen ylittäessä lähtölinjan ja päättyy kun hiihtäjä ratsukon vetämänä ylittää maalilinjan.

Esteen pudottaminen / kaataminen, huolimatta siitä, kumpi valjakon jäsenistä virheen tekee, aiheuttaa 5 virhesekuntia, pujotteluesteen keilan kaataminen myös 5 virhe sekuntia.

Virhesekunnit lisätään valjakon tulokseen. Ratsukon tulee noutaa kaatunut hiihtäjä (hiihtäjä ei saa hiihtää ratsukkoa kiinni). Hiihtäjän kaatumisesta ei jaeta virhesekunteja.

Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Lähtölistat ja kilpailijatiedote alla. Tiedustelut pe 25.1. asti anni.kallio.trs@gmail.com, la-su 26.-27.1. kanslian puhelimeen p. 040 866 8088