Vanha uutispalsta

Ajankohtaista

TRS:n joukkue voitti viikonloppuna kenttäratsastuksen joukkue-SM:n joukkueella Sanna Siltakorpi - Lucky Accord, Maiju Mallat - Caravelle ja Salla Varenti - License to Fly. Ainoa joukkue, jonka kolme jäsentä sai hyväksytyn tuloksen vaikealta maastoradalta.
Tampereen Ratsastusseuran 80-juhlavuosi tuo tullessaan useita isoja kisoja. Nyt sivuille onkin päivitetty alustava kilpailukalenteri.
Tampereen Ratsastusseuran kouluratsastajat ovat jälleen keränneet mainetta ja mammonaa arvokisoissa.
Tampereen Ratsastusseuralle on varattuna näytelmään 'Suomen hevonen' lippuja, torstaille 10.11.2005 klo 19.00.
Sunnuntaina 28.8 ratsastettiin Niihamassa TRS:n Mestaruuksia ja ensin vuorossa oli esteratsastus. Viikkoa myöhemmin eli 4.9 oli kouluratsastuksen vuoro.
Kouluratsastusohjelmien pöytäkirjat löytyvät nyt SRL:n sivuilta. Ratsastajat ja seurat voivat käydä itse tulostamssa kilpailuissa tarvitsemansa pöytäkirjat.
Sunnuntaina Kuopiossa ratsastettiin junioreiden esteratsastuksen SM-kilpailun kolmas osakilpailu, missä oli jälleen tamperelaista voimaa. TRS:n Matilda Kulkas nappasi SM hopeamitalin ja Anni Koskinen oli 7.
Viikonlopun estekisoihin on ilmottautunut melkein 200 ratsastajaa ja lähtöjä on viikonlopun aikana yli 300. Lauantaina ratsastetaan alueluokat ja sunnuntaina on vuorossa kansalliset luokat. Kansallisia luokkia ovat mm. Racing Noviisisarjan osakilpailu, Hevoshullu Powercupin osakilpailu sekä joukkue SM.
Matkaratsastus on laji, joka sopii kaikille: kaikenlaisille ihmisille ja ennen kaikkea kaikenlaisille hevosille! Matkaratsastuksen starttikurssi ja valmennusviikonloppu Tammelan Mustialassa 30.7.2005 ja matkaratsastuskisat 13.8.2005.
Keski-Suomen Hevostaitoyhdistys järjestää Korpilahdella Piet Nibbelinkin kurssin 18.-20.7.2005.
Suomen Ratsastajainliitto on nimennyt ratsastajat Pohjoismaiden ja Baltian maiden mestaruuskilpailuihin Nordic Baltic Championships 30.6. - 3.7. Billundissa, Tanskassa. Joukkueessa on sekä esteillä että koulussa tamperelaista voimaa.
Viikonloppuna ratsastettiin Turussa perinteinen Turun Malja ja TRS:n Sonja-Maria Korhonen ratsasti voittoon Enatralla ja oli neljäntenä Isabellinalla nuorten esteratsastajien GP-sarjan avajaiskilpailussa.
Tampereen Ratsastusseuran edustusratsukot keräsivät aimo kasan ruusukkeita viikonlopun kenttäkisoissa Niinisalossa ja kouluratsastuskisoissa Riihimäellä.
Jäsenistö tempaisi Niihaman paikat siisteiksi viime lauantaina. Ulkoalueet siivottiin ja ison maneesin vintti puhdistettiin.
Tampereen Ratsastusseuran järjestämät kansalliset estekisat olivat sunnuntaina Niihamassa. Kisat olivat samalla Etelä-Suomen hallisarjan osakilpailu ja kisoissa oli yli 200 lähtöä ja ilmottautuneita ratsukoita lähes 150.
Suomen Russ-ponien Ystävät ry. ja Lempäälän Hevosystävät ry. järjestävät Match Shown kaikille hevosille ja poneille karvoihin katsomatta Lempäälässä, Innilän kentällä, sunnuntaina 15.5.2005 klo 12.00 alkaen. Tervetuloa!
Palautteen kautta on tullut kyselyitä vuoden 2005 jäsenkorteista. Uudet jäsenkortit tulivat Hippoksen nr. 2 mukana pääsiäiseksi.
Niihamassa kilpailtiin esteillä sunnuntaina 13.3.2005. Mukana oli ratsukoita seuraluokista aluetason 120cm:iin.
Seuran jäsensihteeri Susanna Lumio on talvilomalla ensi viikon eli viikon 10 eikä ole tavoitetavissa. Susua tuuraa seuran sihteeri.
Tampereen Ratsastusseuran fleecetakkeja ja lippiksiä on nyt myytävänä Niihamassa kisojen aikaan. Takit ja lippikset ovat Tampereen Ratsastusseura-tekstillä brodeerattuja, laadukkaita tuotteita, joita saa myös soittamalla seuran sihteerille.
RSS ATOM