Toimihenkilöksi kilpailuihin
TRS järjestää vuosittain useita kilpailuita, pääasiassa este- ja kouluratsastuksessa. Kilpailut järjestetään yleensä Tampereen ratsastuskeskuksessa. Kilpailut palvelevat laaja-alaisesti TRS:n jäseniä ja lähialueiden muita ratsukoita, ja ovat myös merkittävä tulonlähde seuralle ratsastuskeskuksen tilojen ylläpitoon.
Jokaiseen kilpailuun tarvitaan useita toimihenkilöitä mm. kansliaan ottamaan kilpailijoita vastaan, tuomaritorniin ottamaan aikaa, kuuluttamaan tai laskemaan pisteitä, kahvioon tekemään sämpylöitä ja keittämään kahvia, radalle nostelemaan puomeja, portinavaajaksi tai verryttelyn valvojaksi.
Aikaisempaa kokemusta toimihenkilötehtävistä ei tarvita, sillä kaikkiin tehtäviin saa aina opastuksen, joko kilpailupäivän alussa tai erikseen järjestettävässä tapaamisessa. Joihinkin tehtäviin tarvitaan Ratsastajainliiton lisenssikoulutus (este- ja koulutuomarit, ratamestarit ja stewardit). TRS maksaa lisenssikoulutukset jäsenilleen, kun he sitoutuvat olemaan käytettävissä TRS:n kilpailuissa.
TRS muonittaa (lounas & kahvitus) kaikki toimihenkilönsä kilpailupäivän aikana. Talkoolaisten iloksi järjestetään mm. illanistujaisia ja tutustumismatkoja hevosalan tapahtumiin ja kilpailuihin. Lisäksi talkoolaisten on mahdollista saada seuran edustusasuja edullisemmin tai jopa ilmaiseksi.
Toimihenkilönä näet kilpailut aitiopaikalta ja tutustut muihin mukaviin TRS:n jäseniin!
Jos olet kiinnostunut tehtävistä, täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä! Tulevat kilpailut löydät tapahtumakalenterista.



